Villiyrttikausi alkaa

06.05.2021

Keväällä alkaa putkahdella villiyrttejä siellä täällä. Niitä on hyvä napsia suuhun tuoreeltaan tai lisätä ruokiin.  Kannattaa opetella tunnistamaan ja nauttia Suomen jokamiehen-, ja naisenoikeuksista! 

Vuohenputki on ensimmäisiä kerättäviä kasveja, oikeaa villiyrttien mättöruokaa. Villikodossa sitä ei kasva, sillä on taipumus tukahduttaa muut kasvit ja vallata alueet, vaikka sitä kuinka kitkisi. Mielelläni silti käyn sitä poimimassa muualla. Se on maukas ja monikäyttöinen villiyrtti. 

Koiran- ja karhunputkea sen sijaan kasvaa, niitä kerään lisättäväksi ruokiin. Kaikki putket pitää ehdottomasti tunnistaa, koska niillä on myrkyllisiä näköislajeja. Myrkkykeiso, (kasvaa vesistön läheisyydessä) myrkkykatko ja hukanputki kasvavat  vanhoilla pihoilla ja kaatopaikoilla, mutta ovat onneksi harvinaisia. Molemmat niistä ovat pahanhajuisia, myrkkykatkolla on lisäksi punatäpläinen varsi.
 Ei kannata poimia, jos ei ole satavarma lajista. 

Ensimmäiset "parsatkin" saa poimia, ne ovat maitohorsman pikkutaimia, joita voi paistaa ja lisätä ruokiin. Niistä voi myös tehdä säilykkeitä. Pihlajansilmujen aika on nopeasti ohi, niitäkin kannattaa maistella tai keittää vaikka siirappia.

 Turun suunnalta olen siirtänyt kasvimaalle litulaukkaa, ukonpalkoa ja pukinpartaa. Toiveena on, että ne leviäisiävät niityille. Lounaissuomi onkin villiyrttiharrastajlle kiinnostava paikka, siellä kasvaa eri lajisia kasveja kuin Satakunnassa. Laitilassa ja Eurassa on ollut jo kivi-,pronssi- ja rautakaudella vilkasta elämää, mutta argofyytit, keto- ym kasvit ovat eri lajeja, tosin  onhan kyllä maaperäkin.

Sehän on niin, että kun harjottelee, kehittyy paremmaksi.
Esim tähtiharrastaja näkee taivaalla  selvät tähtikuviot, kun tavallinen tallaaja vain tähtien sekamelskan. Tai metsästäjä löytää eläinten jäljet helposti.  Himosienestäjän ei tarvitse kulkea turhaan etsimässä sieniapajia. Villiyrttikerääjä alkaa nähdä ruokaa joka puolella. Muut näkevät pelkkää villiintynyttä  nurmea, villiyrttikerääjä herkullista ruokaa ja tehokkaita rohdoksia. Mikäs sen parempaa.